Seurahistoriaa (Teksti ja kuvat Jaakko Maimonen)   Etusivu

Synty ja alkuvuodet

PORIN KUNTOURHEILIJAT ry perustettiin 6.10.1966. Seuraa perustamassa olivat seuraavat jäsenet. Veikko Ranne, Martti Lehtinen, Eero Virtanen, Veikko Rosenholm, Aarne Ojalehto, Tauno Tuominen, Simo Järvinen ja Alpo Kivimäki. Seuran toiminta ajatuksena oli kuntoliikunnan edistäminen Porin seudulla.
Toiminta alkoi vilkastumaan vuonna 1971, jolloin 20 hengen ryhmä kävi kunto-ohjaaja koulutuksen Pajulahdessa. Tämä joukko aloitti kuntotempausten suunnittelun.
19.1.1973 seuran nimi lyhennettiin nykyiseen muotoonsa PORIN KUNTOILIJOIKSI.

       

1.Kuntoilijat kilpailussa vuonna 1983 ja väkeä riitti.
2.Mikko Elon vieraana Eduskuntatalossa.
3.Karhu-viestin toimikunta vuosien takaa.

Ensimmäinen hölkkä, Pinomäen lenkki, (vastaa nykyistä Pori juoksua) järjestettiin 24.3.1974. Myöhemmin syksyllä samana vuonna (27.10.) juostiin Syyshölkkä. Ensimmäinen Heikin hölkkä järjestettiin 1975 syksyllä, silloisen kaupunginjohtaja Heikki Kosken nimikkojuoksuksi.


Heikin hölkkä 1981. (Satakunnan Kansa)


Aluksi järjestettiin myös pyöräilyretkiä, joista on toistaiseksi luovuttu. Samoin lakkautettujen listalla ovat muutamia vuosia ohjelmassa olleet Ratakymppi joka juostiin stadionilla  ja lähtöjä oli useita eri tasoisille juoksijoille sekä Haasteviesti.


Ratakymppi (kuva Satakunnan Kansa)

1976 lähdettiin toimintaa laajentamaan rohkeasti, ja ohjelmaan otettiin ensimmäinen maraton-juoksu kilpailu. Lips-maratonin nimellä kaupungin reunamilla juostu maraton on nykyisin eri nimi- ja paikkavaihdosten kautta siirretty Yyteriin ja tunnetaan Yyteri maratonina.

   
Maraton juostiin aluksi kaupungin maisemissa, nykyään Yyterissä.

Vuonna 1978 synnytettiin Suomen suurin maantieviesti Karhu-viesti. Raumalta Poriin juostussa 7-osuuksisessa viestissä oli heti ensimmäisellä kerralla 69 joukkuetta. Viestiin otettiin myös naisjoukkueet mukaan. Osuuksia on viisi ja lähtö Eurajoelta. Osanottoennätys on vuodelta 1992 251 joukkuetta.

           
Karhu-viesti jaksoi puhuttaa aina alkuajoista alkaen. (lehtikuva Satakunnan Kansa)

Vuonna 1979 Porin Kuntoilijat osallistui ensimmäisenä seurajoukkueena SUOMI JUOKSEE tapahtumaan. Viesti juostiin Utsjoelta Helsinkiin ja siinä oltiin mukana aina vuoteen 2004.

         
Vuonna 2000 viestiä viemässä Jarno Maimonen ja mustat lasit.
Suomi Juoksee-ryhmä lähtöpisteessä Utsjoella.

1980 seuralle perustettiin naisjaosto ja järjestettiin lapsille oma Minihölkkä. Kisa oli tarkoitettu 8-14 ikäisille tytöille ja pojille.

Tapaninpäivähölkkä aloitettiin vuonna 1975. Kinkunsulatushölkkänä tunnettu tapahtuma juostiin aluksi Levon urheilumajalta Reposaareen ja takaisin. Matkaa tuli 26 km. Sittemmin useammassakin paikassa jäsenistölle tarkoitettu hölkkä on vakiinnuttanut paikkansa Keilahallille.

1984 aloitettiin Pori Jazzin yhteydessä järjestää Jazz-hölkkää. Aluksi lähtöpaikka oli stadionilla ja reitti kiersi kaupungin kaduilla. Nykyään paikkana on Kirjuriluoto.


Jazz-hölkkä juostiin alkuaikoina Porin katuja. (Satakunnan Kansa)